 |
 |

|
Olen Saara Lainio ja asun perheeni kanssa Porvoossa.
Perheeseeni kuuluu mieheni ja 3 kk vanha poikamme, Anton, sekä 3 hurmaavaa
ja persoonallista kultaistanoutajaa.
Olen harrastanut aktiivisesti koirien kanssa teini-iästä lähtien ja kultaisiinnoutajiin tutustuin kunnolla
vuonna 1998, kun olin kenneltyttönä Englannissa, jossa koiria oli 16.
Kotiin palattuani vuonna -98 syksyllä ensimmäinen oma kultainen, "Olga" eli Hosaya'n Brunette, tuli rikastuttamaan elämääni.
"Olga" on kantanarttuni jalostyölleni jota teen pienimuotoisesti kotioloissa. Pyrin jalostusvalinnoissani vaalimaan kultaisten luonnetta, terveyttä ja kaunista ulkonäköä.
Kasvattajakurssin olen käynyt vuonna 2001, tottelevaisuusohjaaja kurssin 2008 sekä Golden RIng ry:n luonnetestin ylitoimitsijakurssin 2012. Olen jäsen mm. näissä yhdistyksissä: Golden Ring ry, Sukoka ry, Suomen Kennelliitto
Järjestän omille ja ystävieni kasvateille tottelevaisuuskoulutusta sekä nou koulutusta.
Teen koti- sekä näyttelytrimmauksia ja koulutan kasvattieni omistajia huolehtimaan koiriensa turkista myös kotioloissa.
Jaan mielelläni osaamiseni muillekin, vaikka tässä harrastuksessa tiedon määrä on rajaton ja oppimista on vielä moneksi vuodeksi minullekin. Nappaa siis hihasta, jos joskus näet minut rakkaan harrastuksen parissa.
-Saara-
|
|
| |